perjantai 18. syyskuuta 2020

Uuden alku/New beginning...


Willa Helmiina nukkekoti siirtyi tyttäreni leikkeihin ja aloitin rakentamaan uutta taloa. Ensin ajattelin, etten enään näitä tee, mutta ammottava tyhjyys olohuoneen lipaston päällä muutti mieleni. Lähdin rakentamaan rintamamiestaloa ja tavoitteena oli tehdä talosta paljon pienempi, kuin edeltäjänsä. Willa Helmiinassa huoneet olivat todella suuret, joten otin pienien huoneiden rakentamisen ja sisustamisen uutena haasteena. 
Näin pitkälle olen nyt päässyt monien mutkien kautta. Yläkerran vessa on täysin valmis tavaroineen. 






Alakerrassa on olohuone, jossa on korotettu lattia. Lattia on tehty jäätelötikuista kalanruoto kuvioinnilla. Talossa on kaikissa huoneissa hyvin värikkäät itse tulostetut retrohenkiset tapetit.



Portaat kiertävät osittain keittiön puolelle.


Yläkerrassa on makuuhuone ja ehkä turhankin suuri eteinen. Hukkatilaa, jonka tilasuunnittelu meni hieman mönkään.


Tältä talo näyttää ulkoapäin...tai näytti! Maalien kanssa oli niin paljon ongelmia, että pystyrimat lähtivät jo pois, myös liian ohuesta vanerista tehty siirrettävä etupaneeli vääntyi maaleista ja vaihtuu kokonaan. Maali sählinkien jälkeen päätin tehdä talosta jotain aivan muuta...eli tästä ei nyt tulekaan rintamamiestalo, vaan jotain aivan muuta. 





 Ehkäpä ensi kerralla voin näyttää, miltä talon uudet ulkopinnat näyttävät. 

I started building a new house. Willa Helmiina's dollhouse passed to my daughter.

Terkuin:Lea

4 kommenttia:

  1. Upea uusi talo :)
    Olet huikean taitava ja idearikas sekä ahkera <3

    VastaaPoista
  2. Värikkäältä näyttää! Onpa kiva nähdä, miten projekti etenee.

    VastaaPoista
  3. You do a good job of making unusual shapes and structures in your buildings!

    VastaaPoista